Asunto on edelleen hakusessa ja muutenkin asiat kivasti levällään. Asuntorintamalla mulla kylläkin alkaa olla monta rautaa tulessa, mutta mitään varmaa ei ole ilmaantunut, enkä ole edes käynyt katsomassa huoneita. Sen sijaan kävin tutustumassa erääseen kuntosaliin, jossa pieneksi yllätyksekseni sain perinpohjaisen, ystävällisen esittelyn. Paikka oli kyllä aikast hieno höyrysaunoineen ja uima-altaineen, eikä kk-maksukaan huimaa päätä. Plus että tuntivalikoimaan kuuluu Combat, jota en muilta saleilta ole löytänyt. Vähän kaukanahan toi on ainakin nykyisestä paikasta, mutta aikaahan mulla pitäisi täällä olla. Aikaa liikkua siis, tavalla tai toisella :) -tavoitteena palata huippukuntoisena Suomeen, krhm. Paikallisista liikuntamuodoista testasin jo ulkoaltaassa uimista, vieläpä varsin positiivisin tuloksin. Viileällä ilmalla ulkona lämpimässä vedessä uimisessa ja sen jälkeen heitur potturissa lillumisessa on ehdottomasti puolensa. Tänään törmäsin ensimmäiseen laman seuraukseen kysellessäni paikkaa kielikurssille. Kurssit kun olivat täynnä, eikä niitä järjestetä enempää, koska rahoitusta on vähennetty.
Nykyinen asuinpaikka koki viikonloppu espanjalaisen invaasion, kun Alberton puoli sukua eli 6 tai 7 (en pysy laskuissa) espanjalaista pamahti yöpymään Alberton luokse. Suuresta lukumäärästä huolimatta näitä vieraita ei edes huomaa muusta kuin jättimäisestä kenkämäärästä eteisessä, he kun ovat poissa suurimman osan päivästä tutustumassa Reykjavikiin ja Islantiin. On herttaisen huvittavaa seurata, miten Alberto ohjailee sukulaisiaan pois vakiasukkaiden tieltä ja siten pitää huolta sekä perheestään että kämppiksistään. Perinteinen, yhteinen sunnuntai-illallinen tosin piti suorittaa kahdessa vuorossa, koska porukkaa oli niin paljon. "Jostain syystä" espanjalaisten seuraan ei tainnut jäädä ketään asukeista ja hetken aikaa täällä pääsi läheltä seuraamaan (ja kokemaan) espanjalaisen perheillallisen.
Sunnuntain illalliselle saapuvat yleensä Alfhollissa asuvat sekä sieltä muualle Reykjavikiin muuttaneet. Ja pari tyyppiä siihen päälle :) Mielestäni jo tämä kertoo paljon paikan tunnelmasta! Tapasin vihdoin myös salaperäiset, seinän takana asuvat suomalaiset. Keittiössä on nimittäin suljettu, hyllyköllä tukittu ovi, jonka takana on huoneisto, johon on oma sisäänkäynti. Tähän asti minulle oli siis kerrottu, että tuolla asuu suomalainen pari, mutta en ollut tavannut heitä.
Tänä aikana on taas muistunut mieleen, millaista on olla maahanmuuttaja. Tyypillisiä, lähinnä huvittavia asioita on sattunut muutama, tänään esimerkiksi menin kauppaan tarkistamatta aukioloaikoja, koska kaupathan on auki ainakin kahdeksaan, yleensä yhdeksään. -Suomessa, täällä ne menevät useimmiten kiinni kuuden-seitsemän maissa. Onneksi on 7-11 tyylisiä, mutta laajempia kauppoja, jotka ovat auki 24h, niin pysyy meikäkin ruoassa. (yksi syy lisää ruveta huippukuntoilijaksi). Viime viikolla ostin enempiä ajattelematta kahvia huomatakseni kotona, että olin ostanut kahvipapuja, enkä kahvijauhetta. Perus.
Samaiselle kauppareissulle lähtiessäni päätin, että nyt saavat märkä sukka -ajat olla ohi ja laitoin ekaa kertaa täällä kumpparit jalkaan. Olokin oli sen mukainen, tunsin siirtyväni heti jalkinekastin Ladasta Land Roveriksi.
Joitain asioita en sitten vieläkään osaa lakata ihmettelemästä, vaikka törmään niihin yhä useammin. Skandinaaviset kielet yllättävät välillä käyttökelpoisuudellaan, saksalaiskämppikseni kun puhuu kanssani tanskaa (huom! ei-tanskalaisella aksentilla) ja minä vastaan ruotsiksi. Ruotsalainen kämppikseni puolestaan jaksaa ystävällismielisesti piikitellä Suomen ja Ruotsin suhteilla ja marisee 90-luvun alussa näkemänsä Helsingin soppajonoista ja neuvostotyylistä. Kys herran muistin syövereihin on myös syöpynyt, miten suomalaisessa laskiaispullassa oli hilloa, eikä mantelimassaa. -Hirvittävää. Näiden kokemusten jälkeen Suomessa ei ole kannattanut vierailla. Usko Ruotsin kruunuunkin on vahva, onhan siinä kuninkaan kuva. Meillä suomalaisillahan on vaan euro, jossa on jotain tuikitavallisia joutsenia. Myöskään puheet valuuttakriisistä, lamasta ja tulevaisuuden soppajonoista Tukholmassa eivät mene perille, vaikka tyyppi itse on "kokenut laman" Suomessa. Ja tästäkään ei muuten ollut tietoinen ennen meikän valistavaa otetta. Hmph.
Mietin vaan, huounko jonkinlaista käsittämätöntä empaattisuutta ja halua kantaa kaikkien universaalit murheet, kun em ruotsalainen jaksoi myös eräänä päivänä paasata syvällisesti pohjoismaisen vapauden häviämisestä. Sinänsä mielenkiintoista, mutta jossain vaiheessa sain jonkintasoisen flashbackin vuosia sitten tapahtuneesta tilanteesta, jossa eräs tanskalainen kaatoi Tanskan joutumisen Saksan miehittämäksi täysin suomalaisten niskaan. Tai siis minun niskaani, olinhan ainoa paikalla ollut pahaa kansalaisuutta edustava henkilö. Omat niskakarvani nousivat pystyyn.
Jatkan tarkkailemista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti