Laatuasumista

Tällä kertaa vuorossa ainakin asunto-ongelmia, lähetystötyötä ja syvällisiä

Kaikenlaisten kummallisten vastoinkäymisten takia pääsin vasta nyt katsomaan huonetta, josta olin saanut vihiä jo pian saapumiseni jälkeen. Tai oikeastaan, pääsin katsomaan avaimenreiästä huoneseen, koska vuokralainen ei ollut paikalla, vaan lomamatkalla Espanjassa (huokaus). Taustatietona pitänee kertoa, että islantilaiset asuvat isoissa pienkerrostalon tapaisissa taloissa ja pitävät usein alivuokralaisia, jotka jakavat kylpyhuoneen ja keittiön vuokranantajiensa ja/tai muiden vuokralaisten kanssa. Tällaisesta paikasta oli siis kyse. Huone oli tällaisen talon ensimmäisessä kerroksessa ja keittiötilat, wc ja pyykkitupa olivat kellarissa. Talo oli hyvän alueen julkisivuremontin kokeneista taloista vaatimattomin, mutta sisäänastuttuani totesin sen olevan kuitenkin siisti ja hyvin pidetty. Paikan päällä kävi ilmi, että kellarikerroksesta oli myös juuri vapautunut huone, jonne pääsisi muuttamaan vaikka heti. Ensin mainittu huone olisi vapaa mahdollisesti vasta kesäkuussa. Eipä siinä mitään, huone oli vaatimaton, mutta siisti ja vuokraan sisältyy internet-yhteys ja rajattoman käytön uimahallikortti. Ja uimahallille kävelee tuolta noin 2 min. Kaikin puolin mukavaa siis. Mutta, alivuokralaisten käytössä ei ole suihkua (mikä selittää uimahallikortin). Se siitä sitten, mä haluan päästä suihkuun vaikka kahdelta yöllä, jos siltä tuntuu. Poislähtiessäni olin lievästi shokeeraantunut, muistelin vain putkiremontin aikaista elämääni ja totesin, että ei enää ikinä sellaista!

Olin keskeyttänyt asunnonetsinnän hetkeksi turhautumisen ja ahdistuksen takia, mutta eipä tuonne huhti-toukokuun vaihteeseen ole enää kuin pari viikkoa ja nyt jo inhottaa ajatus toukokuusta asuntopaineiden alla. Ratkaisuja pitää siis tehdä elämää helpottamaan, ja pian. Asuntoahdistuksen sijaan olen käyttänyt energiaani pitkiin kävelyretkiin, mm. Perlaniin ja melkein Seltjarnarnesin ympäri. Perlanissa sattui olemaan jonkinlaiset isot cd-/dvd-markkinat, joista tuli ostettua 3 cd:tä ja 2 dvd:tä yhteensä 30:lla eurolla. Ei huono kauppa ollenkaan. Olen löytänyt myös Pohjolan talon sekä sen kirjaston ja liittynyt kuntosalin jäseneksi. Ensimmäinen kuntosalikäynti olikin mielenkiintoinen; sali on ensinnäkin exclusive, vain naisille. Toiseksi, valitsin ensimmäiseksi kokeilukerraksi englanninkielisen vetäjän body pumpin, noinniinku pehmentämään laskua. Valinta osoittautui täysin turhaksi, koska en kuitenkaan kuullut vetäjän ohjeita musiikin alta. Noh, tuttua hommaahan tuo oli, joten ei suurempaa ongelmaa. Eniten huvitusta tarjosi kuitenkin amerikkalainen (?) tummaihoinen vetäjätär, joka komenteli pumppaajia kuin paraskin Captain Jack silmänvalkuaisten pullistuessa tehostamaan intensiivisen katseen vaikutusta. Aika jännä, sanoisin..

Pääsiäisenä pääsin lähetystön kakkosmiehen, hänen saksalaisen kolleegansa ja paikallisen suomen lehtorin kanssa haikkaamaan Reykjanesvitiin. Päivä oli aurinkoinen ja rannalla tietysti erityisen tuulinen, mutta oli kyllä huippua tarpoa keskellä "islantilaista luontoa", jota parhaiten kuvaa luonnehdinta: "maailma ydinsodan jälkeen". Jep. Ja kavuttiin vielä kraaterillekin. Haikkaamasta ajelimme kahville Hafnarfjörduriin. Museokahvilassa oli tarjolla mm. erinomaista brownieta, mutta tarjolijatyttö oli kyllä varsin pihalla tyrkyttäessään kermavaahtoa latteeni. Illalla jäin vielä kakkosmiehen kotiin auttamaan kokkailussa ja sitten tietysti syömään ja nauttimaan viiniä. Oikein mukava päivä ihan kokonaisuudessaan siis.

 

Pienessä lähetystössä työskentely on tähän asti ollut mukavaa, vaikka välillä hiukan mietityttää, missä vaiheessa keski-ikäistymistä sitä itse on, kun lähimmät työtoverit ovat nelikymppisiä naisia, kuusikymppisestä suurlähettiläästä puhumattakaan. Keski-ikäistymisen vaara on kylläkin ainoa uhkatekijä tuolla, eikä sekään niin paha, koska kaikki ovat tosi kivoja ja ikäerosta huolimatta ollaan samalla aaltopituudella. Mutta, emmä silti haluis vielä omata nelikymppisen mentaliteettia.. Työtehtäväni ovat edelleen samoja, maatiedoston ja nettisivujen päivittämistä, joiden lisäksi olen läpikäynyt lähetystöstä löytyviä esitteitä, heittänyt pois vanhoja ja tilannut uusia. Talouskriisiä ja sen uutisointia seurataan lähetystössä tarkasti, tällä viikolla suurimman kohun ovat aiheuttaneet pankkien puolueille ennen lamaa antamat huimat lahjukset sekä niihin liittyvä kaksinaamaisuus. Parlamentissa hyväksyttiin nimittäin yksittäisille lahjoituksille maksimisumma, joka oli noin sadasosa siitä, mitä puolueet olivat aiemmin vastaanottaneet. Kruunun arvo on täällä ollessani vain laskenut (lisää ostovoimaa mulle!) ja nyt hallitus on ilmeisesti valmis päästämään sen kellumaan. 

Ja sitten ihan toiseen asiaan. Olen viettänyt täällä paljolti aikaa yksin, kuluttanut aikaa kävelemällä ja milloin mitenkin. Guest housessa asuvilla on omat elämänsä, enkä välttämättä kohtaa kämppiksiäni kuin satunnaisesti keittiössä, jos silloinkaan. En ole siis päässyt syvemmin tutustumaan heihin ja kohtahan he jo lähtevät kotimaihinsa, kun vaihtoaika loppuu. Eniten olen ollut tekemisissä lähetystön kakkosmiehen (siis -naisen) kanssa, jonka kanssa ollaan käyty vähän lenkillä ja parikin kertaa uimassa. Töissä tulee höpöteltyä paljon lähetystön sihteerin kanssa, meillä kun on yhteinen työhuone ja maatiedostoa päivittäessä hän on suureksi avuksi paikallistietoineen. Ja tottakai muutkin kuulumiset vaihdetaan. Välillä (useinkin) tuntuu siltä, että mut valittiin tuonne harjoittelijaksi pitkälti siksi, että vähäisestä iästäni huolimatta olen tehnyt kaikenlaista ja ennenkaikkea siksi, että toisin hiukan väriä vakkarityöntekijöiden fakkiutuneeseen rutiiniin. Mulle kun kaikki täällä on uutta ja ihmeellistä. Hauskaa :)

Olen siis päässyt viettämään niinsanotusti laatuaikaa omassa seurassani, jolloin ajatukset rupeaa helposti karkailemaan omille urilleen. Vielä en jaksa huolestua siitä, mitä tapahtuu lokakuussa harjoittelun päätyttyä, mutta pakkohan sitä on jotain suuntaa etsiä. Uusia (nelikymppisiä =) ihmisiä tavattuani ja elämäntarinoita kuunneltuani on taas kerran ruvennut mietityttämään, että mitä sitä oikein haluaa elämältä. Ja mistä sitä leipänsä hankkii jatkossa. Eikä siinä vielä kaikki, vaan onhan se elämä muutakin. Mutta mitä, missä, ja ketä siihen kuuluu? ..ja milloin? Jos vaan löytäisi jostain sen kuuluisan langanpään, niin voisi ruveta kerimään. Kumma juttu, mutta paljosta yksinolosta huolimatta nuo kysymykset ei ole ruvennut ahdistamaan (sormet ristiin-nyt!). Langan laskeutumista elämääni odotellessa ajattelin tehdä parhaani mukavan elämän saavuttamiseksi täällä kaukana poissa, jossa ei pahemmin hötkyillä. Aina tulee seuraava lento, tai lautta.

  

Viikko takana, uusi edessä

Noniin, viikko takana jo, mutta vielä en kovasti ole viisastunut. 

Asunto on edelleen hakusessa ja muutenkin asiat kivasti levällään. Asuntorintamalla mulla kylläkin alkaa olla monta rautaa tulessa, mutta mitään varmaa ei ole ilmaantunut, enkä ole edes käynyt katsomassa huoneita. Sen sijaan kävin tutustumassa erääseen kuntosaliin, jossa pieneksi yllätyksekseni sain perinpohjaisen, ystävällisen esittelyn. Paikka oli kyllä aikast hieno höyrysaunoineen ja uima-altaineen, eikä kk-maksukaan huimaa päätä. Plus että tuntivalikoimaan kuuluu Combat, jota en muilta saleilta ole löytänyt. Vähän kaukanahan toi on ainakin nykyisestä paikasta, mutta aikaahan mulla pitäisi täällä olla. Aikaa liikkua siis, tavalla tai toisella :) -tavoitteena palata huippukuntoisena Suomeen, krhm. Paikallisista liikuntamuodoista testasin jo ulkoaltaassa uimista, vieläpä varsin positiivisin tuloksin. Viileällä ilmalla ulkona lämpimässä vedessä uimisessa ja sen jälkeen heitur potturissa lillumisessa on ehdottomasti puolensa. Tänään törmäsin ensimmäiseen laman seuraukseen kysellessäni paikkaa kielikurssille. Kurssit kun olivat täynnä, eikä niitä järjestetä enempää, koska rahoitusta on vähennetty.

Nykyinen asuinpaikka koki viikonloppu espanjalaisen invaasion, kun Alberton puoli sukua eli 6 tai 7 (en pysy laskuissa) espanjalaista pamahti yöpymään Alberton luokse. Suuresta lukumäärästä huolimatta näitä vieraita ei edes huomaa muusta kuin jättimäisestä kenkämäärästä eteisessä, he kun ovat poissa suurimman osan päivästä tutustumassa Reykjavikiin ja Islantiin. On herttaisen huvittavaa seurata, miten Alberto ohjailee sukulaisiaan pois vakiasukkaiden tieltä ja siten pitää huolta sekä perheestään että kämppiksistään. Perinteinen, yhteinen sunnuntai-illallinen tosin piti suorittaa kahdessa vuorossa, koska porukkaa oli niin paljon. "Jostain syystä" espanjalaisten seuraan ei tainnut jäädä ketään asukeista ja hetken aikaa täällä pääsi läheltä seuraamaan (ja kokemaan) espanjalaisen perheillallisen. 

Sunnuntain illalliselle saapuvat yleensä Alfhollissa asuvat sekä sieltä muualle Reykjavikiin muuttaneet. Ja pari tyyppiä siihen päälle :) Mielestäni jo tämä kertoo paljon paikan tunnelmasta! Tapasin vihdoin myös salaperäiset, seinän takana asuvat suomalaiset. Keittiössä on nimittäin suljettu, hyllyköllä tukittu ovi, jonka takana on huoneisto, johon on oma sisäänkäynti. Tähän asti minulle oli siis kerrottu, että tuolla asuu suomalainen pari, mutta en ollut tavannut heitä. 

Tänä aikana on taas muistunut mieleen, millaista on olla maahanmuuttaja. Tyypillisiä, lähinnä huvittavia asioita on sattunut muutama, tänään esimerkiksi menin kauppaan tarkistamatta aukioloaikoja, koska kaupathan on auki ainakin kahdeksaan, yleensä yhdeksään. -Suomessa, täällä ne menevät useimmiten kiinni kuuden-seitsemän maissa. Onneksi on 7-11 tyylisiä, mutta laajempia kauppoja, jotka ovat auki 24h, niin pysyy meikäkin ruoassa. (yksi syy lisää ruveta huippukuntoilijaksi). Viime viikolla ostin enempiä ajattelematta kahvia huomatakseni kotona, että olin ostanut kahvipapuja, enkä kahvijauhetta. Perus. 

Samaiselle kauppareissulle lähtiessäni päätin, että nyt saavat märkä sukka -ajat olla ohi ja laitoin ekaa kertaa täällä kumpparit jalkaan. Olokin oli sen mukainen, tunsin siirtyväni heti jalkinekastin Ladasta Land Roveriksi.

Joitain asioita en sitten vieläkään osaa lakata ihmettelemästä, vaikka törmään niihin yhä useammin. Skandinaaviset kielet yllättävät välillä käyttökelpoisuudellaan, saksalaiskämppikseni kun puhuu kanssani tanskaa (huom! ei-tanskalaisella aksentilla) ja minä vastaan ruotsiksi. Ruotsalainen kämppikseni puolestaan jaksaa ystävällismielisesti piikitellä Suomen ja Ruotsin suhteilla ja marisee 90-luvun alussa näkemänsä Helsingin soppajonoista ja neuvostotyylistä. Kys herran muistin syövereihin on myös syöpynyt, miten suomalaisessa laskiaispullassa oli hilloa, eikä mantelimassaa. -Hirvittävää. Näiden kokemusten jälkeen Suomessa ei ole kannattanut vierailla. Usko Ruotsin kruunuunkin on vahva, onhan siinä kuninkaan kuva. Meillä suomalaisillahan on vaan euro, jossa on jotain tuikitavallisia joutsenia. Myöskään puheet valuuttakriisistä, lamasta ja tulevaisuuden soppajonoista Tukholmassa eivät mene perille, vaikka tyyppi itse on "kokenut laman" Suomessa. Ja tästäkään ei muuten ollut tietoinen ennen meikän valistavaa otetta. Hmph. 

Mietin vaan, huounko jonkinlaista käsittämätöntä empaattisuutta ja halua kantaa kaikkien universaalit murheet, kun em ruotsalainen jaksoi myös eräänä päivänä paasata syvällisesti pohjoismaisen vapauden häviämisestä. Sinänsä mielenkiintoista, mutta jossain vaiheessa sain jonkintasoisen flashbackin vuosia sitten tapahtuneesta tilanteesta, jossa eräs tanskalainen kaatoi Tanskan joutumisen Saksan miehittämäksi täysin suomalaisten niskaan. Tai siis minun niskaani, olinhan ainoa paikalla ollut pahaa kansalaisuutta edustava henkilö. Omat niskakarvani nousivat pystyyn.

Jatkan tarkkailemista.

  

Lisää havaintoja

Lyhyesti ja ytimekkäästi, lisää listaa. (täydentyy ajan kuluessa)

Islantilaisnaiset pukeutuvat tyylikkäästi. (ne, jolla ei ole kiiltäviä trikoohousuja)

Täällä on paljon kissoja. Todella paljon. Vältin tänään onnettomuuden katsomalla toiseen suuntaan, kun huomasin mustan kissan lähestyvän kadun reunaa. Tänään, parisen viikkoa myöhemmin silitin samaa kissaa. Tällä kertaa se ei juossut kadun yli.

Islantilaiset eivät elä sään mukaan. Vaan säässä. 

Islantilaisia design-vaatteita ja villatuotteita voi katsella loputtomiin. 

Kumisaappaat ovat aina liian isot.

Myös Blendin mustat tossuni ovat edelleenkin liian isot (pahus).

Linnut ovat täällä paksuja, eikä mikään ole hauskempaa kuin katsoa kun sorsat ja ties mitkä nokikanat sukeltelevat perse pystyssä ilta-auringossa =)

Havainnointia

"Iän karttuessa" olen huomaamattani alkanut yhä enemmän tarkkailemaan ympäristöäni ja siellä pyöriviä ihmisiä. Tässä muutamia täällä maailman laidalla perjantai-iltana tekemiäni huomioita.

Reykjavik on pieni kaupunki. Oikeasti. Onnistuin törmäämään vanhaan tuttuuni kadulla jo neljäntenä päivänä. Hän oli tietoinen siitä, että olen muuttanut tänne ja auttanut jonkun verran jopa asunnon haussa, mutta emme olleet vielä sopineet tapaavamme. Törmäsimme siis siitä huolimatta keskellä katua lähellä potentiaalista tulevaa asuinhuonetta ja vaihdoimme numeroita. 

Onneksi, sillä sitä tarvittiin heti samana iltana, kun etsiskelin summittaisten ohjeiden perusteella karaoke-paikkaa, jonne reykjavikilaisten suomen opiskelijoiden oli määrä kokoontua juhlimaan suomen lehtoraatin jatkosta tehtyä päätöstä. Parin puhelun jälkeen löysin seurueen, joka kylläkin koostui yliopiston kielten lehtoreista, eikä suomen opiskelijoista. Löysimme vieläpä mukavan rauhallisen paikan, jossa pystyi myös keskustelemaan. Aikani havainnoituani ympäristöä, sen ihmisiä ja näiden eleitä päädyin johtopäätökseen, että kyseinen ravitsemusliike oli homobaari tai ainakin kys vähemmistön suosima paikka. Oikein viihtyisä ja hieno paikka, jonne voisi mennä vaikka uudestaankin. Juotuamme lasilliset siirryimme alkuperäiseen kohteeseemme, karaokepaikkaan, jossa jatkoin havainnointia. 

Karaoke oli mielenkiintoinen, viihdyttävä kokemus. Islantilaiset nuoret pääsivät usein kokeneen viikkari-karaokekävijänkin tärykalvoja järisyttäviin äänialoihin ja koko touhu muistutti enemmän ruotsalaista allsångia kuin sitä karaokea, jossa yksi laulaa ja muut kuuntelevat hartaasti. Viihdyttävää oli myös seurailla 20+ ja vanhempienkin nuorten humalakäyttäytymistä. Kaksi toisiaan suutelevaa tyttöä (oletettavasti kuitenkin heteroita) onnistui melkein kaatamaan viereisen pariskunnan ja siten tuhoamaan käynnissä olleen viettely-yrityksen. Tunsin oloni varsin kotoisaksi viimeistään, kun lähinnä naisia sisältävän seurueemme pöytään istui nuori, komea, islantilainen mies, joka ensi töikseen kaivoi kännykkänsä taskusta ja alkoi lähettää tekstiviestiä. Nuorukaisen seuraava liike oli alkaa intensiivisesti tuijottaa seurueemme eksoottisia, selkeät etniset piirteet omaavia japanilaista ja saksalaista lehtoria. Tuijotus jatkui, mies pysyi hiljaa ja lehtorit yrittivät käyttäytyä kuin eivät olisikaan. Tilanne laukesi islantilaisen nuoren naisen huomattua harhautuneen nuorukaisen ja otettua maanmiehensä haltuun. Hetkeä myöhemmin nuorukainen kävi mielenosoituksellisesti nostamassa tuolin pöydällemme. Siitäs saitte.

Päällimmäiseksi yleishuomioksi jäi väenpaljous kaikissa baareissa ja Laugavegurilla jatkuva pilluralli, johon myös nuoret, meikatut ja bilevaatteiset naiset osallistuivat popittamalla kuin parhaat amispojat Suomessa. Kotimatkalla bongasin vielä julkisesti erään talon sisäänkäynnin edessä rakkoaan tyhjentävän bileneidon ja Nokian sponsoroimat bileet. Perjantai-illan huumassa Islanti ei näyttänyt kärsivän lamasta.

Johtopäätös: Samanlainen meininkihän meillä on Suomessa, tosin islantilaiset eivät näytä häpeilevän ylilyövää kännikäytöstään senkään vertaa vaan tekevät kaiken julkisesti.

  

Alkutunnelmia Reykjavikissa

Pari saapumista seuraavaa päivää ovat kuluneet paikallisia ihmisiä ja tapoja sekä kämppiksiä ihmetellessä ja asuntoa etsiessä.

Tiistaiaamulla siirryin lentokentiltä haalitun aamiaisen jälkeen Laugavegurilla sijaitsevaan kahvilaan tutkailemaan vuokra-asuntotarjontaa ja huolehtimaan juoksevista asioista. Matkalla ehdin jo tyylilleni ("onhan mulla aikaa, menen sinnen minne nokka osoittaa) uskollisena harhautua satamaan ihailemaan vastarannan vuoria. Tähän tyyliin olen onnistunut löytämään ruokakaupan, jonne en alunperin ollut menossa ja sieltä kotiin palatessani sen kaupan, johon olin alun perin menossa. 

Jostain syystä laskujeni mukaan 2/3 osaa kaupungin pankkiautomaateista oli pois käytöstä ja tavalliset ruokakaupat vaikuttivat puuttuvan katukuvasta. Guest housessa asuvan ranskalaisen tytön ansiosta sain kuitenkin hankittua islantilaisen prepaid-liittymän ja parin puhelun jälkeen olin jo sopinut yhden asunnon näytöstä. Se osoittautui kuitenkin myös guest house-huoneeksi.

Tosin pienemmäksi, halvemmaksi ja aavistuksen pidempiaikaiseksi asuinpaikaksi kuin Alfholl. Kämppiksiäkin olisi huomattavasti vähemmän kuin Alfhollissa, jossa saman keittiön jakaa 9 henkilöä, kun koko talossa asuu kai 13 henkilöä. Toisaalta, olen jo hiukan tutustunut kämppiksiini Alfhollissa ja todennut viihtyväni erinomaisesti (lukuunottamatta sitä faktaa, että seinät ja ikkunat ovat kovin ohuet, edes irtohiusten määrä kylpyhuoneessa ei johda pakoreaktioon). Huoneita täällä on tarjolla jonkun verran, mutta epätoivo pysyvämmän asunnon löytämisestä huutelee välillä nurkan takaa, varsinkin kun nykyinen vuokraisäntä kyselee jatkosta. Noh, kyseisen vuokraisännän kautta pääsen todnäk katsomaan huonetta, joka vapautuu viimeistään kesäkuussa. Odotettavissa on siis kikkailua ja fiksaamista, mikäli huone osoittautuu hyväksi, sillä nykyisessä paikassa voin asua vain toukokuun puoliväliin asti. Ärsyttää, kun puolet aivokapasiteetista kuluu asuntokriteerejä miettiessä. Missä ja kenen kanssa sitä oikein haluaa asua jne..

Paria ekaa päivää on haitannut nettiyhteyden toimimattomuus, mutta tänään sain yhteyden toimimaan, ihan itse. Kolmatta päivää ehdinkin jo takoa salasanaa vuorotellen ruotsalaisen kämppikseni kanssa, jolla myös on Mac ja siten yhteiset ongelmat. Voi sitä iloa, kun pääsi katsomaan Pasilaa! (nimim. tuore fani)

Nyt on sitten takana kaksi päivää töitä lähetystössä ja kivasti on työt sujuneet tietojärjestelmiin ja kaikenlaisiin käytäntöihin tutustuessa. Tänään kävin kakkosmiehen kanssa yliopistolla kuuntelemassa suomalaisen talousasiantuntijan, Antti Mytyn, luennointia Suomen 90-luvun lamasta ja hieman yleisemmin suomalaisesta taloushistoriasta. Täällä on juuri julkaistu suomalaisen Kaarlo Jännärin raportti syistä Islannin lamaan, kreppaan, ja itsekin olen jo näinkin lyhyessä ajassa joutunut muistelemaan/opettelemaan talouskiemuroita ja valuuttakaupan saloja. Vielä ei oo kyllä oikein päähän nuo asiat juurtuneet. 

Eka blogiteksti ever: Arrival

Historiallisia hetkiä siis eletään, kun näitä kirjoittelen. Aloitetaan siis alusta eli monivaiheisesta matkasta Turusta Reykjavikiin 30.3.2009.

Harvinaista kyllä, matkapäivä Reykjavikiin sujui kaikin puolin hyvin, ellei jopa erinomaisesti. Sain hoidettua viimeiset muuttoon sun muihin asioihin liittyvät järjestelyt ihan ajoissa, eikä viime hetken ongelmia ilmestynyt nurkan takaa, vaikka aika monta käännöstä viimeiseen Suomi-päivään mahtuikin. Ajomatkaan Turusta Helsinki-Vantaalle varasin reippaasti aikaa, mikä olikin yllättävän hyvä peliliike Kehä kolmosen liikennettä ja Hki-Vantaan paikoitusta tuntemattomalta turkulaiselta. Kehälle kun osuttiin juuri neljän ruuhkan aikoihin ja lentokentän parkkitalokin oli kiitettävän täynnä autoja. 

Lentoyhtiö X:n tsekkaushenkilökunta osoittautui uskomattoman sympaattiseksi ja "lievästä" 27 kilon ylipainosta ei muodostunut ylitsepääsemätöntä ongelmaa. Matkatavaraa oli sitten tosiaan kertynyt mukaan noin 10 kiloa per Reykjavikissa vietetty kuukausi, kun mukaan lasketaan käsimatkatavara-trolley. "I do travel light" =) Mutta muutto puoleksi vuodeksi ulkomaille tuottaa näköjään priorisointiongelmia. Kiitokset saattojoukkona toimineille Marjaanalle ja Lindalle, hyvin toimittu joka mutkassa ja käänteessä!

Lento Helsingistä Köpikseen oli tuttuun tapaan tylsä, mutta Icelandair puolestaan tarjosi lennon aikana mukavasti viihdykettä elokuvien, tv-sarjojen ja musiikin muodossa. Matkan aikana ehdin tutustua hieman Islantiin ja islantilaiseen musiikkiin sekä yritin opiskella islantia Berlitzin ohjelmalla. Hyväntahtoinen aikeeni karahti kuitenkin kiville näytön mentyä jumiin.. Ja jotenkin jäi mietityttämään, miksi Icelandair kategorisoi Simpsonit ja varsinkin Futuraman lasten ohjelmiin ja Prison Breakin komediaksi. Kolmen tunnin lento huipentui laskeutumiseen lumen hennosti peittämään rosoiseen Islantiin. Ei tätä paikkaa turhaan kutsuta sagojen maaksi.

Keflavikissa selvisikin sitten, että väistämätön oli tapahtunut ja matkatavarani olivat jääneet Kastrupiin *sic*. Jostain syystä tämä ei pahemmin hetkauttanut, vaan virkailijan ilmoitus, että ne tulevat huomenna ekalla lennolla, kuulosti vain mukavalta. Kertaakaan aiemmin en ole pakannut käsimatkatavaroihin "välttämättömyyksiä", mutta kerta se on ensimmäinenkin ja osui vielä parhaaseen mahdolliseen saumaan. Onnittelin itseäni onnistuneesta kokeilusta saadessani vaihtaa suihkun jälkeen puhtaat vaatteet päälle. Kerrankin näinkin päin. Lentokenttävirkailija oli lähinnä ihmeissään typerän onnellisesta ilmeestäni, kun kuulin, että matkatavarat tulevat "jo" huomenna. Typerää vaikutelmaa varmasti täydensi väliaikainen kuulon heikkeneminen, joka ei edelleenkään jätä rauhaan lentojen jälkeen.

Reykjavikin bussiterminaalista minut nouti Alfhollin isäntä, joka ei pysähtynyt pohtimaan vähäisiä matkatavaroitani, vaan pujotteli Reykjavikin kapeita katuja pitkin perille guest houseen. Kello oli tässä vaiheessa yli yhden yöllä Suomen aikaa. Guest house ja huoneeni olivat mukavia yllätyksiä. Rikinhajuisen suihkun jälkeen meninkin jo kaikesta väsyneenä nukkumaan huomatakseni talon seinien olevan paperiakin ohuempia. Korvatulpille löytyi siis heti käyttöä. 

Kuvat ovat huoneestani Guest House Alfhollissa. Huom: ennenkuin matkalaukut olivat edes saapuneet..