Kristiansundissa

Kolmisen hektistä viikkoa myöhemmin kirjoittelen uutta tekstiä uudessa kotikaupungissani Kristiansundissa, enkä voi muuta todeta, kuin että edellisestä tekstistä on hyvä jatkaa. Olen varmaankin edelleen jonkun sortin välitilassa, vasta pari päivää sitten saavuin Suomesta, eikä viimeisestä päivästä Islannissakaan ole kulunut kuin viikko. Ulkona muuten sataa paraikaa täälläkin :) Vähän ukkosteleekin.

Neljä ekaa päivää ovat kuluneet tietenkin nopeasti uuteen työhön, työkavereihin, arkielämään (kuten kaupassakäyntiin) ja ympäristöön totutellessa. En pysty lopettamaan hehkuttamista ympäröivästä luonnosta! Joka puolella on vuoria, kuten Islannissa, vaikkakin ne ovat siellä erilaisia. Joka puolella on myös puita ja metsää, kuten Suomessa. Siellä täällä on suojaisia salmia ja mukavia kallioita, kuten Ahvenanmaalla ja Turun saaristossa. Erinäköiset ja -kokoiset laivat seilaavat joka puolella saarta. Kaikkea tätä ympäröi meri. Tai paremmin sanottuna; koko alue kiemurtelee meren pinnalla. Ilma tuntuu pehmeältä, samanlaiselta kuin "tavallisissa rannikkokaupungeissa" (tavallinen rannikkokaupunki = esim Turku tai Göteborg, mutta ei Reykjavik:), mutta silti raikkaalta kuten Islannissa. Aurinkoakin on riittänyt näinä muutamina päivinä ja olen nauttinut kesemmästä kesästä enemmän kuin koko kesän aikana Islannissa. Ei sillä, etteikö Islannissa olisi ollut poikkeuksellisen lämmin ja kuiva kesä, Kristiansundissa vain kesäinen ilma on minulle tutumpaa ja kotoisempaa laatua.

Työpaikalla minut otettiin vastaan melkein ylitsevuotavan lämpimästi samalla kun kerrottiin, että tuloani on odotettu jo kauan.. Minut oli esitelty etukäteen työkavereille mailitse (krhm, lähin esimies siis ilmeisesti tehnyt koosteen mun cv:stä tjtn) ja heidät oli jossain määrin aivopesty tekemään kaikkensa, jotta viihtyisin töissä. Firmalla on ollut hieman epäonnea matkassa, sillä tänne rekrytoidut suomalaiset ovat syystä tai toisesta lopettaneet parin kuukauden jälkeen, joten odotukset mua kohtaan ovat melkoiset. Melkeinpä pelottava vastaanotto meikäläiselle. Työkavereistani yksi on suomalainen ja loput seitsemän norjalaisia ja kaikki vaikuttavat oikein mukavilta, auttavaisilta ja reippailta. Vaikken vielä ole ehtinyt jutella enemmän kuin minua perehdyttävän suomalaisen kanssa, niin uskoisin sopivani tuohon porukkaan, jos en kuten nenä päähän niin ainakin kuten vararengas takaluukkuun (mistä puhuen, en tiennyt että siellä pohjan alla on kaikkea ihmeellistä sälää, kuten hinauskoukku -mistä mä voin tietää, että autoon voi kiinnittää jonkun koukun, vaikkei ole vetokoukkua, ja vielä sinne etuosaan-- joten ansaitsin taas blondipisteet kotiin Lindan hinausta järjestäessäni). Pitänee vielä mainita, että kaikki työkaverini ovat naisia.

Neljän päivän aikana olen muutoin ehtinyt tutustua paikallisiin ruokakauppoihin, uimalaitokseen ja lähimpään ulkoilureittiin. Uimahallissa/minikylpylässä oli vain 25m allas ja kaikenmaailman turhia pompööseja liukumäkiä ja lastenaltaita ja vaikka mitä ja ainakin kolminkertainen hinta (alennettunakin!) Islantiin nähden -höh! Kaikesta tästä ja sisäaltaasta huolimatta tavallista lyhyempikin, vain kilometrin uinti virkisti kuten ennenkin. Harmi kyllä taitaa olla pakko luopua hyvin alkuunpäässeestä harrastuksesta jo nyt, sen verran kallista on pulikointi täällä.

Kämppä on samantyylinen kuin Islannissa, kellari on vain vaihtunut sokkeliin. Kämppiksinä on kaksi parikymppistä norjalaista; poika ja tyttö (ei pariskunta), joiden kanssa siis jaan keittiön ja vessan sekä kylpy/pesuhuoneen. Seinät on aika paperiset, mutta se tuskin muodostuu ongelmaksi, sillä minua vastapäätä asuva poika vaikuttaa hyvätapaiselta ja on ainakin tähän asti lakannut kuuntelemasta musiikkia/laskenut volyymia viimeistään yhdentoista maissa. Näkee sitten, mitä viikonloppuina tapahtuu, mutta lähtökohdat vaikuttavat ainakin hyviltä.

Huomasin muuten toukokuussa pohtineeni murheisena pakkomuuttoa opiskelijaksi Helsinkiin, mutta näin ei nyt sitten päässyt käymään. Olen kyllä ilmoittautunut läsnäolevaksi Helsingin Yliopistoon, mutta tarkoituksenani on kikkailla opintoviikkoja opiskelemalla etänä Avoimessa yliopistossa ja hyväksyttää sitten avoimen opinnot HY:n tutkintoon. Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato ja kukapa ei lapamatoon luottaisi. Tämä siis tiedoksi niille, jotka pohtivat, mitä opiskelupaikalleni tapahtui.

Tässä kai ne perusasiat näin alkuun, hyvältä vaikuttaa ja ainakin tähän mennessä itsetuntemus on ollut oikeutettua; sopeutumisvaikeudet ei pahemmin kiusaa.