Autoilua

Linda (asiaa tarkemmin tuntemattomille tiedoksi: Linda= Fiat Brava -98. Naisen autolla pitänee olla miehen nimi, mutta Linda tekee poikkeuksen; pyöreämuotoista, yllätyksiä täynnä olevaa, naisellisen äkkipikaisesti toimivaa autoa ei voi nimetä maskuliiniksi! Sitä paitsi, tästä syystä mun ja Lindan välillä on varsin toimiva ja lämmin suhde- joku muu olisi varmasti jo luovuttanut korjaamolaskupinon kasvaessa..) jaksoi kiitettävästi tuhannen kilometrin urakkansa Ruotsin itärannikolta Norjan länsirannikolle, mitä nyt pitkät valot eivät enää suostuneet menemään pois päältä viimeisen tunnin aikana. Pilkkopimeässä ajaessa oli parempi näin, Linda siis osoitti taas naisen logiikkansa; jos valot menee pimeässä rikki, niin parempi, että pitkät ei kuitenkaan lakkaa toimimasta. :)

Tullessani ekan työpäivän jälkeen kotiin koin taas ylimääräistä sydämentykytystä, kun tuulilasissa näkyi jo kaukaa keltainen lappu. "Jaaha, eka päivä uudessa maassa ja heti parkkisakko. no, eipä olis eka kun Islannissa tuli jo yksi sellainen kuitattua, mutta paljonkohan tässä öljymaassa joutuu pulittamaan" oli ensimmäinen ajatukseni. Lappunen osoittautuikin (helpotuksen huokaus) huomautukseksi siirtää auto, jotta kaupungin työntekijät pääsevät tyhjentämään roskiksen, eikä siis sisältänyt mitään maksuvelvoitetta. En kyllä vieläkään ymmärrä, mistä mun olisi pitänyt tietää, miten kauas jostain tolpasta (mikä tolppa??) pitää parkkeerata ja tasan samassa kohdassa on myöhemmin ollut muita autoja. Lähtiessäni uimaan myöhemmin illalla siirsin Lindan hieman alemmas ja mietin, että pariin päivään ei tarvitse kantaa huolta keltaisista lappusista, sillä olin päättänyt toimittaa auton korjaamoon valojen laittamista varten.

Seuraavana aamuna sitten käynnistelin autoani alamäkeen mennäkseni töihin ja sitten korjaamoon. Pari sekuntia liian myöhään huomasin, että liikuin ainoastaan painovoiman avulla ja että auto ei ollutkaan käynnissä liikkeestä huolimatta. Tajuttuani tämän olin jo ehtinyt rullailla ensimmäiseen risteykseen, jossa oli pakko pysähtyä väistämään jalankulkijaa ja josta ei sitten päässytkään enää eteenpäin hidastetöyssystä johtuen. Siinä sitä sitten jurnutettiin kytkintä ja katseltiin ympärille, että mistä hankitaan apua. Pysähtymisen välillisesti aiheuttanut jalankulkija oli jo ehtinyt häipyä, mutta huomasin kiinnittäneeni lähitaloa maalaavan miehen huomion epätoivoisilla starttaamisyrityksilläni. Kyseinen mies ei pahemmin kruusaillut vaan lähti ilomielin tönäisemään Lindan pikku töppäreen ylitse sujuvaan liukuun, joka päätyi parkkeeraamiseen islantilaiseen tyyliin, siis keskelle jalkakäytävää. Suunnatessani ylämäkeä kotiin hankkimaan tarvittavia puhelinnumeroita huutelin (genau-ilmaisusta ja jännittävästä murteesta päätellen saksalaiselle) maalarille kiitokseni, jolloin mies yltyi selittämään, miten tämä oli kolmas kerta tänä aamuna, kun hän kohtaa starttausvaikeuksia. En tosiaan ollut yksin ongelmani kanssa, sillä matkalla korjaamolle (korjaamo on ihan työpaikkani vieressä, joten pummasin kyydin hinauskuskilta) poikettiin antamaan starttiapua jokseenkin keski-ikäiselle naiselle, jonka huomattavasti Lindaa nuorempi "kauppakassi" ei suostunut tulemaan ulos tallista. Nojoo, satoihan silloin tihkua.. Ilo pitkästä itkusta, sillä ei mennyt kahtakaan tuntia ennen kuin korjaamosta soitettiin, että vika oli saatu korjattua.

Työpäivän päätyttyä marssin korjaamoon ja ilmoitin tulleeni hakemaan Fiatini pois. Korjaamopoika (jonka hiustyyli oli joltisenkin sama kuin meikäläisen viimeisin kananpylly, hmm..) selvitti mikä oli vikana, mutta eihän meikäläisen norja riittänyt sen ymmärtämiseen, joten rassukka joutui selittämään muutaman kerran uudelleen (keskustelu oli käyty jo kerran puhelimessa..). Kun kuvittelin ymmärtäneeni syyn (sytystystulpat?) ja maksettuani koko roskan hinauksineen (krhm, tässäkin oli sitten pakko heittää pikku "mä en muista tunnuslukua"-korttiepisodi) marssin tyytyväisenä autolle ja hykertelin ilosta Lindan käynnistyessä reippaasti hyrräten. Minuuttia myöhemmin marssin takaisin sisälle korjaamoon (ja sain varsin hölmistyneen katseen korjaamopojalta- se oli varmasti jo myhäillyt tyytyväisenä, että pääsinpä siitäkin blondista eroon) ja ilmoitin, että pitkät on ja pysyy edelleen päällä. Hinaajamies ei ollut maininnut mitään valoista ja odottelen edelleen varaosan saapumista Lindan hengatessa korjaamolla (petturi). Minut tunnistettiin heti puhelimessakin, kun tänään kyselin tilannekatsausta. Ehdin juuri ja juuri todeta parhaalla suomenruotsillani, että haluan kysyä autostani, kun samainen korjaamopoika kysyi: " ai se Fiat?".. Joo, Suomen rekisterissä kulkeva Fiat ja sen yhtä vaalea omistaja ovat jatkossa varsin tunnettuja paikallisissa autokorjaamoissa, voisin kuvitella..